Narsistisen esimiehen/johtajan kanssa työskentely

Avainsanat

, ,

Jokaisen suuren tai pienen yhtiön neuvotteluhuoneessa tulet kohtaamaan ainakin yhden suuren johtajan, joka täyttää kaikki narsistin klassiset ominaisuudet. Tämä loistava, mahtava persoona on noussut tähdeksi. Hänen charminsa, karismansa ja erityinen kyky saada muut uskomaan, että hän on ”jumala” jota kaikki palvovat ovat nostaneet hänet nykyiseen asemaansa.

Aluksi työskentely tällaisen ”jumalan” kaltaisen johtajan kanssa voi tuntua hienolta mahdollisuudelta. Maineesi paranee kun teette töitä yhdessä ja voit edetä urallasi nopeammin saadessasi työskennellä hänen suojeluksessa.

Kaikki jotka työskentelevät narsistin alaisuudessa oppivat ennemmin tai myöhemmin sen, että ainoa joka tästä hyötyy ja etenee urallaan on narsisti. Hänen ainoa tavoitteensa on valta, kunnia ja palvonta ja huipulla on tilaa vain hänelle. Uskollisuus, kiitollisuus ja empatia ovat hänelle vieraita käsitteitä. Jokainen joka tulee hänen tielleen tai uskaltaa olla eri mieltä hänen kanssaan syrjäytetään.

Vaikka välillä saattaa olla hetkiä, jolloin tunnet olevasi matkalla menestykseen ja edetä urallasi tulet jäämään narsistin varjoon. Saatat kokea jokapäiväistä ahdistusta, pettymystä ja sietämätöntä stressiä selviytyäksesi ristiriidoista hänen kanssaan. Lopulta ainoa tapa selviytyä narsistin oikuista on arvostaa itseäsi, luottaa omiin kykyihisi ja olla tiukka (paksunahkainen).

Naiset ja hiilihydraatit

Naiset himoitsevat hiilihydraatteja enemmän kuin miehet ja syynä ovat hormonit. Naiset ovat myös rakenteeltaan, tunteiltaan, käyttäytymiseltään erilaisia kuin miehet. Siksi naisilla on ongelmallinen suhde hiilihydraatteihin. Naisen keho myös käyttää hiilihydraatteja eri tavalla kuin miehen.

Miksi naisten pitäisi välttää hiilihydraatteja?

Hyvän treenituloksen ja vatsarasvan polttamisen vuoksi! Naiset eivät pysty käyttämään hiilihydraatteja samalla tavalla kuin miehet. Naiset polttavat treenin (painoharjoitteluna) aikana vähemmän glykogeeniä (glykogeeni=energiavarasto) ja samalla tuottavat vähemmän glygokeenejä syödyistä hiilihydraateista kuin miehet. Proteiinit ovat siis naiselle tärkeämpi energianlähde kuin hiilihydraatit.
Naiset joiden ruokavalio sisältää enemmän riisi- ja pastaruokaa keräävät enemmän ihonalaista rasvaa ja saattavat kärsiä proteiinin ja rasvojen puutostilasta. Siksi naisen on tärkeää saada riittävästi proteiineja ja terveellisiä rasvoja.

Hormonit ovat suurin syy naisten hiilihydraattihimoon. Tiettynä aikana kuukautiskierrosta jokainen nainen on huomannut himoitsevansa hiilihydraatteja ja sokeripitoisia herkkuja enemmän. Mielialamme vaihtelee ja saatamme tuntea jopa lievää masennusta. Tähän nopein ja helpoin lääke on hiilihydraatti ja sokeri! Ja oikeasti kuukautiset voivat aiheuttaa verensokerin laskua, jonka vuoksi kehomme suorastaan vaatii hiilihydraatteja korjatakseen tilanteen.

Runsas hiilihydraattien syöminen voi myös aiheuttaa puutostiloja. Varsinkin vähäkalorisen dieetin (alle 1200 kcal) aikana on vaara, että kehomme saa sekä liian vähän kaloreita, että vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita sekä proteiineja. Tällöin hiilihydraattihimo iskee useammin kuin kerran kuukaudessa ja voimme tulla todella riippuvaiseksi hiilihydraateista. Mikäli himoitset hiilihydraatteja, niin syynä saattaa olla myös paha puutostila. Hiilihydraattipitoiset ruoat sisältävät monenlaisia vitamiineja, hivenaineita, vettä ja ravintoaineita. Verensokerin nopea vaihtelu (insuliinitason nopea nousu ja lasku) aiheuttavat noidankehän jonka vuoksi himoitsemme hiilihydraatteja. Siksi on tärkeää, että opimme pitämään verensokeritason mahdollisimman tasaisena.

Usein naiset syövät pieniä niukasti kaloripitoisia välipaloja, jotka eivät sisällä tarpeeksi ravintoaineita. Riittävä energian ja ravintoaineiden saanti kuitenkin vaatisi, että söisimme muutaman tukevamman aterian. Tuloksena on se, että alamme usein himoita jossain vaiheessa päivää hiilihydraatteja. Siksi olisi tärkeää syödä joko kuitupitoista, proteiinipitoista tai matala GI:n sisältävää ruokaa.

Rasvat ovat monelle naiselle ”peikko” ja monet naiset välttelevät proteiinipitoista ruokavaliota koska he pelkäävät rasvaa. Rasvan pois jättäminen voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia. Erityisesti tyydyttymättömillä rasvoilla on tärkeä merkitys. Ne vähentävät näläntunnetta ja lisäävät kylläisyyden tunnetta.
Syö hyviä rasvoja päivittäin, kuten oliiviöljyä, manteleita, avokadoa, siemeniä ja pähkinöitä sekä rasvaista kalaa. Varmista myös riittävä Omega-3 ja Omega-6 rasvahappojen saanti.

 

Tokio-salaatti

Tässä uusi salaattiherkku. Ihanan raikas ja sisältää paljon hyviä raakaaineita painonpudotukseen.
Tämä salaatti vie ajatukset tulevaan kesään. Kirjassa suositellaan nautittavan tätä salaattia juuri kesällä.

Ainekset
225 g ohutta parsaa, puinen tyvi poistettuna
14 dl salaatinlehtisekoitusta
1,5 dl selleriä ohueksi viipaloituna
1,5 dl punaista paprikaa pieniksi kuutioituna
1 kevätsipuli ohueksi viipaloituna
2 rkl hienonnettua korianteria
1 luumutomaatti lohkottuna

Kastike
3 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl hienonnettua punasipulia
1 tl sokeria
1 rkl paahdettua seesamiöljyä
Ripaus suolaa ja pippuria

  • Kypsennä parsa nopeasti kiehuvassa vedessä. Jäähdytä nopeasti kylmässä vedessä. Leikkaa parsat vinottain n. 2 cm pituisiksi pätkiksi. Säästä kukinnot koristeeksi.
  • Laita salaatti, parsa, selleri, kevätsipuli ja korianteri salaattikulhoon ja sekoita kevyesti.
  • Yhdistä viihietikka, punasipuli ja sokeri, sekoita kunne sokeri on liuennut. Sekoita joukkoon seesamiöljy ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada kastike salaatin päälle ja sekoita varovasti.
  • Koristele tomaattilohkoilla ja parsannupuilla.
Lähde: Naomi Moriyama and Willian Doyle, Japanese Woman Don’t Get Old or Fat ISBN 978-0-385-33998-8, sivu 166-167

Mustikka vatsarasvaa polttava marja

Muscle&Fitness Hers lehdessä oli artikkeli mustikan ihmeellisestä voimasta!

Hiljattain koe-eläimillä tehdyissä tutkimuksissa havaittiin, että rotat, jotka söivät mustikkajauhetta 90 päivän ajan, laihtuivat merkittävästi vatsan alueelta ja niiden kolesteroli- ja triglyseridiarvot laskivat sekä glukoositaso ja insuliiniherkkyys paranivat. Vieläkin hämmästyttävämpää on se, että mustikat itse asiassa aktivoivat rasvan polttoa sääteleviä geenejä ja samalla hidastivat rasvan varastoimista sääteleviä geenejä.

Cycling Fitness lehdessä kerrottiin myös mustikasta

Mustikassa on korkeampi antioksidanttisisältö kuin missään muussa hedelmässä tai vihanneksessa. Mustikka on todellinen ihmeruoka. Tutkimusten mukaan mustikka saattaa auttaa rasvanpoltossa, koska mustikan sisältämä pholyphenoli hidastaa rasvasolujen syntymistä.

Inkivääristä apua rasvanpolttoon

Tutkimukset ovat osoittaneet, että inkivääri voi kiihdyttää aineenvaihduntaa. Inkivääri vaikuttaa aineenvaihduntaan kahdella tavalla. Se suurentaa lihaskudoksen hapenkäyttöä , mikä lisää poltettavien kaloreiden määrää ja lisää maitohappojen tuotantoa, mikä taas lisää rasvanpolttoa.

Lisäksi inkivääri vaikuttaa muutenkin positiivisesti terveyteemme. Inkivääriä käytetään vatsavaivojen ja kivun lievitykseen ja sillä on todettu olevan tulehduksienvastainen antibioottinen sekä antioksidanttien vaikutus.