Avainsanat
apua kilpirauhasvaivoihin, elämäntavat ja kilpirauhanen, kilpirauhasen hyvinvointi, Kilpirauhasen vajaatoiminta, ruoka-aineet kilpirauhasen hyvinvointiin
Ohessa Hanna Skytän kirjoitus kilpirauhasvaivojen helpottamiseksi.
- Raskasmetallien, kuten elohopean, kertyminen elimistöön on yhdistetty kilpirauhasten toimintahäiriöihin. Raskasmetallien poistumista voi edistää valvotun ja yksilöidyn detox- eli elimistön puhdistumisohjelman avulla. Vähentääksesi raskasmetallikuormaa, pyri syömään ravintoketjussa alempia kalalajeja sekä keskustelemaan hammaslääkärisi kanssa amalgaamipaikkojen riskeistä ja hyödyistä sekä mahdollisesti korvaavista vaihtoehdoista. Muista myös ostaa levätuotteet mahdollisimman luotettavista lähteistä.
- Elimistösi tarvitsee seleeniä muuttaakseen kilpirauhasen tuottamat hormonit aktiiviseen muotoon. Parapähkinät ovat mitä parhain luontainen seleenin lähde. Lisäravinteissa seleenimetioniini on parhaiten imeytyvä.
- Myös sinkin riittävä saanti on edellytys kilpirauhasen toiminnalle. Sinkkiä saat runsaasti mm. seuraavista ruoka-aineista juustot, maitotaloustuotteet, kokojyväviljat, leseet, alkiot, herneet, seesaminsiemenet, pähkinät, palkokasvit ja liha. Sinkin puutteen voi helposti todeta nestemäisellä sinkkivalmisteella tehtävällä makutestillä.
- L-tyrosiini -aminohappoa kilpirauhanen myös tarvitsee. Monet lisäravinteina otettavat saattavat kuitenkin olla ylistimuloivia, joten tätä aminohappoa kannattaa yrittää saada ruuan kautta. Hyviä lähteitä ovat esimerkiksi kananmunat, kala, pähkinät ja heraproteiinista valmistetut smoothiet.
- Jodia tarvitaan kilpirauhashormonien tuotantoon. Kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivien kannattaakin huolehtia jodin saannista nauttimalla esimerkiksi merileviä ja merikaloja. Muista kuitenkin, että liiallinen jodin saanti saattaa ”sulkea” kilpirauhasen toiminnan, joten pysy kohtuudessa. Myös raskauden aikana ei merilevätuotteita tai merikaloja suositella nautittavan.
- Huolehdi B-vitamiinien saannista, joita tarvitset erityisesti aineenvaihdunnan, energisyyden ja hyvän mielialan tueksi. Myös A-, C-, ja E-vitamiinit ovat tärkeitä. Nauti siis runsain määrin luonnollista C-vitamiinia sisältävää camu camu -jauhetta ja mitä parhainta E-vitamiinilähdettä: tocotrienolsia vaikkapa ihanan smoothien muodossa. Kun boostaat smoothien vielä siitepölyllä, saat rutkasti kehoosi myös ”Bee”-ryhmän vitamiineja.
- Nauti hyvänlaatuisia rasvoja – erityisesti Omega-3 -rasvahappoja sisältäviä hampunsiemen ja Chia-siemenöljyjä sekä kalaöljyjä, jotka ovat valmistettu kaloista, joissa ei ole elohopeajäämiä. Myös Udo’s Oil -öljy on hyvä vaihtoehto. Hyvälaatuiset rasvat hellivät aivoja ja auttavat kuiviin hiuksiin, kynsiin ja ihoon. Käytä runsaasti kookosöljyä, sisäisesti ja ulkoisesti. Kookosöljyllä on todettu olevan kilpirauhasen toimintaa edistäviä vaikutuksia.
- Skippaa kokonaan valkoinen sokeri ja jalostetut, ”valkoiset” hiilarit, paistetut ruuat (transrasvahapot ja epäterveelliset rasvat), ja lisää hyvien rasvojen käyttöä (avocadot, pähkinät, rasvainen kala, hyvänlaatuiset öljyt jne.). Nauti riittävästi laadukasta proteiinia ja runsaasti kasviksia, hedelmiä ja marjoja.
- Mikäli kärsit kilpirauhasen vajaatoiminnasta, vältä goitrogeenejä, joita löytyy runsaasti esimerkiksi muuten terveellisistä ristikukkaisista vihanneksista (parsakaali, kukkakaali, vesikrassi, ruusukaalit, nauris), maapähkinöistä ja soijasta. Erityisesti näiden syönti raakana kannattaa lopettaa, mutta pienissä määrin kypsennettynä voit niitä nauttia. Kuumennus tuhoaa goitrogeenejä. Kypsennettynä goitrogeennejä sisältäviä ruoka-aineita voi syödä huoletta, sillä kypsennyt tuohoaa goitrogeenit. *
- Käytä runsaasti termogeenisiä mausteita, esimerkiksi chilejä ja inkivääriä, jotka potkaisevat aineenvaihduntaasi lisää vauhtia.
- Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu yhteyksiä kilpirauhasen vajaatoiminnan sekä keliakian ja laktoosi-intoleranssin välillä. Kilpirauhasen vajaatoimina on autoimmuunisairaus, joten yliherkkyyksien dignosointi ja herkistymistä aiheuttavien ruoka-aineiden välttäminen on tärkeää. Pyydä lääkäriltäsi keliakia- ja laktoosi-intoleranssitestit, mikäli sinulla on näistä oireita.
- Liiku ulkona: fyysinen aktiivisuus edistää aineenvaihduntaa ja auringonvalosta saat D-vitamiinia. D-vitamiinilisä tosin on usein myös tarpeen erityisesti Suomessa talvisaikaan. D-vitamiini on erityisen tärkeä autoimmuunisairauksien hoidossa. Kiinnitä huomiota, että nauttimasi D-vitamiini on D3.
- Jotkut terapeutit yhdistävät kilpirauhasongelmat tukkeutuneeseen kurkku-chakraan. Etsi sinulle luontaisia keinoja ”avata äänesi” esimerkiksi lauleskelemalla ja hyräilemällä, kirjoittamalla tms.
- Nuku riittävästi ja kokeile joogaa, hengitysharjoituksia ja muita stressin lievennyskeinoja.
- Jooga-asanoista erityisesti niskaseisonnat ja kameliasennot stimuloivat kilpirauhasta.
- Yrtit, kuten ashwagandha (50mg/ pvä), rhodiola eli ruusujuuri (200mg/ pvä) ja Siperian Ginseng (450mg/ pvä) saattavat olla avuksi, sillä niillä on lisämunuaisten toimintaa tasapainottavia vaikutuksia.
- Juo suodatettua vettä, jolloin vedessä mahdolliset raskasmetallit eivät eksy kehoosi.
- Saunominen poistaa raskasmetalleja hien mukana. Nauti löylyistä, mutta muista myös liikunnan kautta hikoilun ihanuus!
* Olen henkiläkohtaisesti tarkastanut asian hoitavaltani lääkäriltä joka on erikoistunut kilpirauhassairauksiin.
(Lähde: Ruohonjuuri Blogi/kilpirauhasvaivat, tämä linkki poistunut, tark. 5.11.21)