marikab

Tästä pääset katsomaan Marikan haastattelun yle.fi

Tässä nopea katsaus siihen mistä Marika puhuu YLEn aamussa.
Jos sunulla on 9 min aikaa, niin kuuntele koko haastattelu.

Alkutalven pimeydessä ja flunssakauden jyllätessä tulee helpommin mieleen valittaa kuin olla kiitollinen. Kiitollisuuden osoittaminen kannattaisi, koska tutkimusten mukaan se lisää omaa hyvinvointia. Kiitollisuus auttaa mieltä jaksamaan paremmin tressaavassa nykymaailmassa.

Tällä aivojumpalla mielensäpahoittajasta voi kasvaa mielensähyvittäjäksi.

1. Kirjaa illalla kolme asiaa, joista olet kiitollinen

Osoita empatiaa itseäsi kohtaan. Etene pienin askelin; jos päivän aikana ei ole tapahtunut muuta hyvää, aina voi vaikka todeta, että onneksi päivä on ohi. Ajattelu alkaa pikkuhiljaa kääntyä myönteiseen suuntaan, kun joka päivä on muutama asia, josta tuntee olevansa kiitollinen. Voi myös kirjata ylös toiveen, miten haluaisi, että seuraava päivää menee.

2. Kiitä muita

Kiittäjä hyötyy eniten itse kiitollisuuden osoittamisesta muille. Yhteisöllisyys pitää meidät terveinä ja vahvistaa hyvinvointiamme. Kiitä läheisiäsi, että he ovat ovat olemassa ja elämässäsi. Hyvän elämän kouluttaja Marika Borg siteeraa amerikkalaista runoilijaa Maya Angelouta: ”Jos sinulla on yksi hymy päivässä käytettäväksi, käytä se rakkaisiisi”.

3. Etsi hyvä puoli hankalastakin asiasta

Muuta näkökulmaa. Monet asiat ovat Suomessa oikeasti hyvin, jos verrataan muuhun maailmaan. Me väsytämme itsemme valittamalla asioista, kuten esimerkiksi räntäsateesta ja pimeydestä, joille emme voi mitään. Narina tuntuu hetken hyvältä, mutta pidemmällä aikavälillä pitäisi keskittyä enemmän siihen, mitä haluaa elämäänsä enemmän. Lisäät elämässäsi sitä, mihin keskityt.

Lähde: Yle uutiset