Kirjoittanut NinaHannele | Filed under Muuta
Hyvää Uutta Vuotta 2013
30 sunnuntai Jou 2012
30 sunnuntai Jou 2012
23 sunnuntai Jou 2012
18 sunnuntai Mar 2012
Posted in Vääristynyt minäkuva?
Fitnesstukun sivuilla oli erittäin osuva ja ajattelemisen arvoinen kuva.
05 maanantai Mar 2012
Posted in Muuta
Blogini täyttä vuoden!
Suuri suuri kiitos kaikille blogini lukijoille!
Olen ollut todella yllättynyt kävijämääristä. Ihanaa että niiiin moni löytää sivuilleni päivittäin.
Toivon että olette löytäneet vastauksia etsimiinne kysymyksiin ja kokeilun arvoisia ohjeita sekä ruokaan että treeniin liittyen.
Blogin kirjoittaminen on antanut minulle paljon ja te lukijat olette kannustaneet minua tekemään uusia julkaisuita ja niitä olen toteuttanut lähinnä sen mukaan mitä on eniten luettu. Lupaan tulevana vuonna kirjoittaa ahkerammin ja monipuolisemmin 🙂
Arkistossa on kymmeniä ”raakileita” viimeistelyä vaille. Artikkelit käsittelevät osaksi ennen julkaisemattomia aihepiirejä jotka kuitenkin liittyvät terveyteen, hyvinvointiin ja ravintoon 🙂
Lisäksi 2013 omailta kohdaltani alkaa ihan uusi projekti eli kiinteytys ja lihasmassan lisääminen.
Lupaan laittaa kaikki treenit joita itse toteutan projektini aikana kaikkien kokeiltavaksi 🙂
Kiitos!